TOIMINTA-AJATUKSEMME

TOIMINTA-AJATUKSEMME

trio-log

JOHTAVA PERIAATTEEMME

Aikana, jolle on ominaista nopea muutos ja jatkuvasti kehittyvät markkinat, meille on tärkeää määritellä yrityskulttuurillemme suuntaviivat, jotka ovat yhteisiä ja joita eletään. Toiminta-ajatuksessamme määritellään ne arvot ja perusperiaatteet, jotka ovat yrityksellemme ominaisia ja joiden mukaan ajattelemme ja toimimme joka päivä - sekä liiketoiminnallisesti että inhimillisesti. Se palvelee tavoitetta luoda luottamuksen perusta johdon ja noin 349 työntekijän sekä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme välille.

VISIOMME

Intohimomme antaa meille syyn olla täällä, mutta visiomme ilmaisee, mitä tahdomme saavuttaa. Haluaisimme vaikuttaa ihmisten elämänlaatuun kodeissa myönteisesti ja tarjota lisäarvoa heidän neljään seinäänsä. Useimmille oma koti on kaikkein kallisarvoisin paikka riippumatta missä, tai miten he asuvat. Haluamme inspiroida heitä kaikkia tasa-arvoisesti innovatiivisilla valaistuskonsepteilla ja koristeellisilla elämäntapaa tukevilla tuotteilla.

“Yhtiön menestys riippuu sen henkilöstöstä. Loistavat työntekijämme kehittävät yhtiötämme eteenpäin yhteisönä päivittäisellä sitoumuksellaan. Tavoitteemme on, että jokainen yksilö nauttisi töihin tulemisesta - vain silloin yhtiö voi menestyä pitkällä aikavälillä.”

“Yhteiskunnallinen sitoutuminen on lähellä sydäntämme, sillä mielestämme se on arvokas sijoitus tulevaisuuteen, sekä aktiiviseen panokseemme yhteiskunnallisessa vastuussa. Kaikilla tasoilla tapahtuva vastuullinen ajattelu ja toiminta on meille äärimmäisen tärkeää. Vain jakamalla vastuun teoistamme voimme päästä tavoitteisiimme.”

“Yhtiön menestys riippuu sen henkilöstöstä. Loistavat työntekijämme kehittävät yhtiötämme eteenpäin yhteisönä päivittäisellä sitoumuksellaan. Tavoitteemme on, että jokainen yksilö nauttisi töihin tulemisesta - vain silloin yhtiö voi menestyä pitkällä aikavälillä.”
“Yhteiskunnallinen sitoutuminen on lähellä sydäntämme, sillä mielestämme se on arvokas sijoitus tulevaisuuteen, sekä aktiiviseen panokseemme yhteiskunnallisessa vastuussa. Kaikilla tasoilla tapahtuva vastuullinen ajattelu ja toiminta on meille äärimmäisen tärkeää. Vain jakamalla vastuun teoistamme voimme päästä tavoitteisiimme.”
TEHTÄVÄMME
Olemme olleet sitoutuneita tehtäväämme 30 vuoden ajan ammattitaidolla ja intohimolla. Menestys tarkoittaa samaan aikaan sekä motivaatiota, että vastuullisuutta. Seuraamme jatkuvasti trendejä ja muutoksia ollaksemme vieläkin parempia tulevaisuudessa. Tärkein prioriteettimme on kehittää täyttä potentiaaliamme ja mahdollistaa sama myös työntekijöillemme, asiakkaillemme sekä yhteistyökumppaneillemme.
ARVOMME
ARVOMME

Toimimme aina vastuullisesti ja rakennamme vahvoille arvoille: asiakaskeskeisyydelle, kumppanuudelle, maanläheiselle asenteelle, kestävyydelle ja tarkoituksenmukaisuudelle. Pidämme kiinni arvoistamme. Ne ohjaavat meitä kohti menestyksekästä tulevaisuutta ja kuvastavat sitä, mikä ajaa meitä eteenpäin joka päivä. Ne muovaavat yhteistä identiteettiämme samalla vahvistaen kaikkien yrityksen jaostojen keskinäistä solidaarisuutta.

Myönteinen asenne, hyvä työilmapiiri, molemminpuoleinen tuki sekä luottamus meihin vahvistaa ajatteluamme ja toimiamme päivittäin.
Vastaanottoalue on yhtiömme ensimmäinen yhteyspiste. Hymyilemme jokaiselle vierailijalle, ja huolehdimme heistä sekä asiakkaistamme lämmöllä ja asiantuntevuudella ilmaistaksemme jokaiselle sisääntulijalle: "Olet tervetullut!". Työstä saamamme tarmo, motivaatio ja ilo toimivat intohimomme perustana.
ASIAKASKESKEISYYS
ASIAKASKESKEISYYS

Asiakkaamme ovat kaiken tekemämme ytimessä. He ovat yrityksemme liikkeellepaneva voima ja tärkein hyödyke. Annamme mielellämme parastamme joka päivä täyttääksemme heidän tarpeensa sekä toiveensa ja vielä enemmän. Asiakkaidemme menestys ja tyytyväisyys kannustavat meitä aina uudelleen eteenpäin toimien samalla standardina, jonka mukaan arvioimme itseämme jatkuvasti.

Innostus tuotteitamme kohtaan, asiakkaidemme tyytyväisyys, sekä myyntitiimin harmoninen ilmapiiri toimivat jatkuvina motivaattoreina. On henkilökohtainen menestyksemme luoda asiakkaille myönteinen tunnelma jokaisen keskustelun aikana.
Olemme tietoisia vastuusta, joka meillä on TRIO Groupin nuorimpana lisäyksenä. Arvostamme valtavasti sitä, että voimme tarjota omia ideoitamme, ja meidät huomioidaan päätöksentekoprosessissa. Se edesauttaa Mirrors and More´n kehitystä ja vahvistaa sidettämme yhtiöön.
KUMPPANUUS
KUMPPANUUS

Uskomme luottamukselle perustuviin ja pitkäaikaisiin kumppanuuksiin, jotka keskittyvät yhteiseen menestykseen. Siksi meille on erittäin tärkeää ylläpitää ja säilyttää luottamuksen kulttuurimme, sillä se luo myönteistä, ihmisten välistä ilmapiiriä ja edistää yhteenkuuluvuutta. Meille tämä merkitsee, että toimimme aina tasa-arvoisesti ja saavutamme yhdessä asiakkaidemme ja työntekijöidemme kanssa lisäarvoa varmistaen kestävän suhteen sekä kysyntämme, myös tulevaisuudessa.

Olemme luoneet ja kasvattaneet kansainvälistä liiketoimintaamme pitkäkestoisten suhteiden ja kumppanuuden avulla - niiden takana on tiimi, joka suhtautuu tuotteisiinsa ja asiakkaidensa tarpeisiin intohimoisesti. TRIO Internationalin tulevana toimitusjohtajana odotan erityisesti olemassa olevien arvojen ylläpitämistä ja edelleenkehittämistä yhdessä. Tavoitteenani on, että ihmiset voisivat tehdä yhä enemmän sitä, missä ovat hyviä ja mikä on heille tärkeää. Mielestäni sen varmistaminen on tärkein tehtäväni. Odotan uusia haasteita sekä hyvää, ja harmonista yhteistyötä koko yritysryhmän kanssa.
Olemme ylpeitä palvellessamme kansainvälisiä asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla ja syventäessämme suhdettamme heidän kanssaan eläytyen heihin ja huolehtimalla heidän tarpeistaan, haluistaan, sekä ratkaisemalla heidän pulmansa. Asiakkaidemme ymmärtäminen tarkoittaa, että tuemme heitä parhaalla mahdollisella tavalla.
YHTEISÖ
YHTEISÖ

Olemme vahva tiimi vahvassa yhteisössä. Vuorovaikutamme aina avoimesti, reilusti, kunnioittavasti ja huomaavaisesti tietäen, että voimme tukeutua toisiimme milloin tahansa. Työntekijämme ovat ratkaiseva tekijä kasvaessamme ja matkallamme kohti menestystä, sillä kestävä menestys ei ole mahdollista ilman omistautunutta tiimiä. Siksi olemmekin päättäneet varmistaa, että työntekijämme tuntevat olonsa kotoisaksi yrityksessämme ja heitä haastetaan sekä heidän kehityksensä tehdään mahdolliseksi. Juhlimme menestystämme yhdessä, sillä onhan jokainen henkilö yksilöllisyydessään ratkaisevassa asemassa matkallamme kohti yhteisiä tavoitteitamme. Potentiaalimme kehittyy kuitenkin vain yhteisössä!

Olen kokenut olevani osa tiimiä heti alusta alkaen. Ennen kaikkea pidän itsenäisestä työstä ja saamastani palautteesta.
Jokainen päivä alkaa uusilla tehtävillä - haasteilla, jotka otamme mielellämme vastaan. Erilaisten aiheiden ja projektien ansiosta työmme ei ole koskaan yksitoikkoista, ja loistavassa tiimissä työskentely kruunaa kaiken!
MAANLÄHEINEN ASENNE
MAANLÄHEINEN ASENNE

Vaikka olemme kasvaneet yrityksenä voimakkaasti, emme pidä menestystämme itsestäänselvyytenä. Olemme ylpeitä lähtökohdistamme ja siitä, mitä olemme saavuttaneet vuosien aikana. Annamme aina vain uudelleen parastamme ja pidämme molemmat jalat tukevasti maanpinnalla pysyen vastuullisina ja avomielisinä.

Vain he, jotka reagoivat nopeasti, luotettavasti ja ongelmitta voivat tarjota asiakkailleen parasta palvelua. Online-kumppaniemme pyynnöstä otamme hoitaaksemme lähetyksen valmistelun kokonaisuudessaan, ja varmistamme suoran toimituksen loppuasiakkaallemme. Teemme joka päivä parhaamme varmistaaksemme, että tuotteet toimitetaan ajoissa ja virheettöminä. Voimme kuitenkin saavuttaa tavoitteemme vain tekemällä yhteistyötä - kuten mottomme kuuluu: "Yhdessä - toistemme puolesta".
Tarjoamme räätälöityjä ratkaisuja tuotteidemme optimaaliseen esillepanoon. Onnistunut tuotteiden esillepano näkyy parempana myynninedistämisenä, ja lopulta myös parempana asiakastyytyväisyytenä. On upeaa nähdä se, minkä olemme jo tienneet Odotamme kuitenkin vielä enemmän tulevia haasteita.
KESTÄVYYS
KESTÄVYYS

Yksi sana, useita näkökulmia: modernina ja eteenpäin katsovana yrityksenä tiedostamme vastuumme ihmisiä ja ympäristöä kohtaan. Siksi seuraamme tavoitettamme saavuttaa tasapaino ekologisten, sosiaalisten sekä taloudellisten aspektien välillä. Olemme vakuuttuneita, että pitkäaikainen menestyminen on mahdollista ainoastaan kestävien ajatusten ja toimien kautta. Samaan aikaan tiedämme, että meillä on yhä opittavaa. Emme kuitenkaan pysty siihen yksin, vaan yhdessä. Yhdessä ihmisten kanssa, jotka valmistavat tuotteemme ja yhdessä asiakkaidemme kanssa, jotka löytävät tuotteemme itse.

Seuraamme jatkuvasti relevanttien markkinoiden ja teknologioiden trendejä ja muutoksia. Jännittävien aiheiden edistäminen yhdessä, ja askeleen edellä oleminen nopeasti muuttuvassa ympäristössä, motivoi meitä päivittäin.
Laatu ei ole meille tärkeää ainoastaan tuotteissamme, vaan myös prosessiemme tehokkuudessa sekä tuloksissa. Vastaamme kysyntään kattavalla tietotaidolla sekä korkealla vastuuntunnolla. Tässä kontekstissa on tärkeää vaihtaa ajatuksia tiimin kanssa, jakaa tietämystä ja kokemuksia, sekä luottaa ja pystyä turvautumaan toisiinsa.
TARKOITUKSENMUKAISUUS
TARKOITUKSENMUKAISUUS

Tiedämme, mihin kykenemme ja jatkamme erinomaisuuden tavoittelua! Avoimuus, luovuus ja rohkeus kokeilla uutta muovaavat edistystämme. Toimimme nopeasti ja päämäärätietoisesti kohdaten muutoksen haasteena. Liikumme jatkuvasti ja jatkamme kehittymistä. Haluamme olla kaiken tekemämme eturintamassa!

Työskentelemme yhdessä hyvän ja merkityksellisen asian puolesta. Haluamme motivoida työntekijöitämme kehittämään taitojaan ja potentiaaliaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä edistää tiimihenkeä pitkällä aikavälillä, mutta tekee yhtiöstämme myös houkuttelevan uusille työntekijöille.
Hyvistä ja arvostavista suhteista on tulossa yhä enenevissä määrin tärkeämpiä digitalisoitumisen aikakautena. Kasvokkain tapahtuva viestintä on siis erityisen tärkeää. Siihen luotamme!
LUOTETTAVUUS
LUOTETTAVUUS

Yhtiössämme tuemme toisiamme ja toimimme aina luotettavasti, sekä sitovasti. Pidämme lupauksemme: lyhyet toimitusajat, aikatauluista kiinnipitäminen ja laatu, johon voi luottaa. Asiakkaidemme into ja tyytyväisyys ovat aina tavoitteenamme.

Yhtiömme menestyksen kasvaessa kasvavat myös logistiikkakäytäntöjemme tehokkuutta ja nopeutta koskevat vaatimukset. On ahkeroitava joka päivä, jotta pyörä pysyisi käynnissä.

VAHVUUTEMME

Yhtenäisyytemme on vahvuutemme. Ja monimuotoisuus voimamme.

Yli 11 vuoden ajan olemme toimineet TRIO Internationalin kanssa yhteisyrityksinemme Espanjassa, Italiassa sekä Skandinaviassa, yli 40 maassa. Elämme monimuotoisuutta ja kosmopolitisimia ja meille on aina ollut tärkeää avata vuoropuheluita sekä luoda molemminpuoleisen kunnioituksen ilmapiiriä yhteistyökumppaneidemme, asiakkaidemme ja työntekijöidemme kesken. Jokapäiväinen innostus tuotteisiimme ja työhömme on menestyksemme perusta. Todellisen kumppanuuden avulla saamme aikaan muutosta ja rakennamme luottamusta asiakkaidemme keskuudessa. Maailmanlaajuisen verkostomme ja vahvan tiimityömme kautta pidämme yllä menestyksen ja kasvun kurssiamme.

“Olen ylpeä saadessani olla osa TRIO Lightning Groupia ja laittaessani alulle sen kansainvälisen kehitystyön. Se, että voin muovata tätä kehitystä yhä eteenpäin arvojemme jakavien, pätevien kollegoiden kanssa, toimien näin yrityksemme eri kulttuurien yhdistävänä tekijänä, antaa minulle suunnatonta mielihyvää joka päivä. Mitä paremmin ymmärrämme toisiamme, sitä menestyksekkäämmin saavutamme tavoitteemme.”

“Markkinoidemme ymmärtäminen, asiakasläheisyys ja heihin yhteyden luominen, sekä heidän tarpeidensa ymmärtäminen ja niiden viestiminen kollegoillemme päätoimistolla on menestyksemme perusta ja takuu tulevasta kasvustamme!”

“Olen ylpeä saadessani olla osa TRIO Lightning Groupia ja laittaessani alulle sen kansainvälisen kehitystyön. Se, että voin muovata tätä kehitystä yhä eteenpäin arvojemme jakavien, pätevien kollegoiden kanssa, toimien näin yrityksemme eri kulttuurien yhdistävänä tekijänä, antaa minulle suunnatonta mielihyvää joka päivä. Mitä paremmin ymmärrämme toisiamme, sitä menestyksekkäämmin saavutamme tavoitteemme.”
“Markkinoidemme ymmärtäminen, asiakasläheisyys ja heihin yhteyden luominen, sekä heidän tarpeidensa ymmärtäminen ja niiden viestiminen kollegoillemme päätoimistolla on menestyksemme perusta ja takuu tulevasta kasvustamme!”

MONIMUOTOISUUTEMME

Tunne olevasi kuin kotona ympäri maailmaa. Puhuen monimuotoisuuden kieltä.

Kansainvälisyytemme ja monimuotoisuutemme vaikuttavat yrityskulttuuriimme ja muovaavat arvojamme päivittäin. Kun erilaisen näkökulman omaavat, erilaiset ihmiset työskentelevät ja panostavat yhdessä, syntyy uusia ideoita ja innovaatioita. Hyödymme päivittäin kunkin paikallistiimin kulttuuri-identiteetistä ja näkökulmasta ymmärtäen paremmin asiakkaitamme sekä markkinoitamme, tunnistaen niiden tarpeet. Pyrimme vahvistamaan yhteyttä kumppaniemme kanssa ja olemme varmoja, että se on oikea tapa toimia tulevaisuuden kannalta.

Vaikka olemmekin tytäryhtiö toisella puolella maailmaa, tunnemme jokaisen 30 työntekijämme voimin olevamme TRIO Lightning Groupin kokonaisvaltainen jäsen ja työskentelemme läheisesti ja omistautuneesti saksalaisten kollegoidemme kanssa. Vastuullamme on varmistaa tuotteidemme sulava matka tuotantopaikoilta sekä korkean laatustandardimme ylläpitäminen. Vaikka välillämme on yli 8500 kilometriä, toimiva kommunikaatio päivittäisessä vuorovaikutuksessamme on avain vahvaan yhteisöön ja sitä seuraavaan menestykseen.

NÄKEMYS

Tämä toiminta-ajatus ei ole lopullinen päämäärä. Se saattaa meitä matkallamme ja toimii raamina jokapäiväisille teoillemme. Olemme sitoutuneet toiminta-ajatukseemme ja toimimme sen pohjalta. Vedämme kaikki yhtä köyttä, sillä menestyksemme, kuinka kohtelemme muita, ja kuinka meidät nähdään, riippuu meistä itsestämme.